x

Varaa majoitus

x

Tee pöytävaraus

Valitse ravintola

Asia Hullu Poro Bistro Ämmilä Pihvipirtti Kammi
x

Varaa ohjelma

Loading...
x
[tiketti-feed]

Pakkastalvi ja Epämöykkyjen arvoitus

Näyttelijät: Päivi-Aurora päätonttu, pikkutontut, Epämöykkyjä
Teksti, Pirita Lapland

Tonttulassa on rauhaisaa, joulupukki on juuri syönyt lounaansa ja lähtenyt päivälevolle. Yö oli ollut värikäs, joulupukki oli hirveän uupunut tonttujen mielestä, luonnollisesti.

Yöllä oli ollut poikkeuksellisen hienot taivaanvalkeat, joita joulupukki näihin aikoihin ruukaa mennä katselemaan kirkkaina pakkastalven öinä Revontulikodalle. “Se on minun tapani rauhoittua joulukiireiden jälkeen”, joulupukki monesti sanoo tontuille, kun ne ihmettelevät joulupukin öistä kukkumista. Silloinhan pitäisi levätä. Niin oli sanottu tonttukoulussakin.

 

Päivi-Auroora on Tonttulan pakkastalven tonttu, jonka puoleen pikkutontut kääntyvät kun on joku ”tilanne” päällä. Päivi-Auroora tietää sisäsyntyisesti sellaisia asioita, joita muut tontut eivät tiedä, olihan hän syntynyt vuoden viimeisenä päivänä, vuoden viimeisellä kellon lyömällä. Päivänä, joka oli tonttumuistin mukaan aikojen kylmin ja jona oli taivaalla uskomattoman-hämmästyttävät taivaan valkeat, nehän ovat revontulet, senhän kaikki nyt tietää.

Päivi-Auroora nautiskeli pakuriteetään, kun pikkutonttu joukkio asteli Tonttulan ovesta sisälle. Tontut olivat ihan hiiren hiljaa ja istuivat Tonttulan perimmäiseen pöytään pitämään neuvonpitoa. Tämä oli erittäin eriskummallista, sillä yleensä Tonttula täyttyi naurun remahduksista ja nahistelustakin, kun pikkutontut astuivat Tonttulaan.

Päivi-Auroora joi teensä loppuun, nousi lempipaikaltaan, Tonttulan puusohvalta ylös, käveli rauhallisesti pikku tonttujen luo ja kysyi vieläkin rauhallisemmin.
-No?
Se no tarkoitti sitä, että oli hyvä aika kertoa asiansa. Päivi-Auroora sen kyllä jo tiesi, mutta parempi sanoa asiat ääneen, kuin alkaa mielessään niitä yksin pohtimaan.

 

Pikkutontuista reippain aloitti. ”No. Nokun-no. Met olimma tuolla jänkhänlaialla touhuamassa omiamme ja tuumaamassa, siehän tiiät nauttimassa hetkestä. Niin met näimmä jotaki aivan kummallista siellä tunturin kuppeessa.”

Ruskea silmäinen tonttu jatkoi ”Niin, nokun-niin. Tiiäkkö sie, että Levin on nyt vallannu välkkyvät Epämöykyt? Ja net, net ne on varmasti vaarallisia. tai ainaki siihen asti ko joku uskaltaa niihin tutustua.”

Reipas jatkoi. ”Ja vaikka rohkeita olemmaki, niin met emmä kyllä tohi mennä niien Epämöykkyjen lähellekhän, ainakhan ensimmäisten joukkiossa.”

Ruskea silmäinen tonttu jatkoi  ”Lähekkö sie mukhan, jos ensin syömmä tämä sopan?”

Päivi-Auroora vastasi: ”No toen totta. Se pitää nähä, yks villi veikkaus mulla kyllä jo on, mutta katommapa. Sinne onki hiihtomatka, kuka on eväsvastaava?”

Pikkutontut kilvan lähtivät pakkaamaan eväitä reppuihinsa ja niin lähdettiin matkaan.  Jokea pitkin hiihdettiin aina Leville asti, rinnettä ylös ja sinne suunnille missä välkkyvien epämöykkyjä veikattiin olevan.

 

 

Todentotta, välkkyvät Epämöykyt olivat vaarallisia, tai ainakin pikkuisen vaarallisen näköisiä. Mutta Päivi-Aurooralla se vain hymyilytti, kun hän aloitti juttelunsa
”Nyt ne on nähty lähemmäkö takasin Tonttulaan?

Nämä Epämöykyt ovat Tykkylumipuita, ne tunturikoivuja ja katajia jotka tunturituuli ja puuterilumi muovannut tuollaisiksi lumiveistoksi ja se mikä ne saa välkkymään on ihmiset, jotka ottavat itsestään kuvia näiden epätavallisen upeiden veistosten edessä.”

Mutta on niitä lähempänäkin Tonttulaa, kaikki Tonttulan puut ovat samanlaisia, joskus vain vieraat ja tuntemattomammat asiat saattavat tuntua ensin pelottavilta.”

Pikkutontut mutustelivat viemisiä eväät murusiaan, ottivat kitkaan tuottavat lumipaakut suksiensa pohjasta ja lähtivät laskettelemaan takaisin kohti koti Tonttulaa.

Päivi- Auroora näki tunturin päältä vilkkuvan valon, joka tuli Tonttulan suunnalta, mutta siitä hän ei sanonut pikku tontuille mitään. Millainen vaarallinen seikkailu siitä olisikaan tullut?

Päivi-Auroora tiesi, että vilkkuva valo tuli joulupukin kaukoputkesta, koska yötaivas oli pilvetön ja Päivi-Auroora tiesi, että kohta taivas täyttyisi taas taivaan valkeista.

Onneksi kotimatka on aina lyhyempi, varsinkin silloin kun sen valaisee taivaan valot, sitä hiihtoreissua muisteltiin Tonttulassa vielä vuosia.