Voitte tehdä ennakkoon pöytävarauksen oheisesta varauskalenterista max 8:lle henkilölle. Mikäli teitä on enemmän kuin 8 tai useampaa ryhmää, niin ottakaan yhtyettä myyntipalveluumme sales@elvesvillage.fi
Varaus kirjataan varaajan nimellä. Mikäli haluatte varauksen yrityksen/yhdistyksen nimelle, lisätkää tieto ”Klikkaamalla tästä voit lisätä lisätietoja” kohtaan.
Huom! Kalenterin kautta tehty varaus on aina vahvistettu ja voimassa tietojen syötön jälkeen, vaikka sähköpostivahvistusta ei tulisikaan. Osa vahvistusviesteistä voi jäädä roskapostiin.
Tonttulan Piilo oli salaisuutena ihmiskunnalta pitkään ja maan, veden ja metsän eläimet ja olennot oppivat elämään rauhassa keskenään. Sitä rauhaa kutsuttiin tuhatvuotiseksi rauhaksi. Kun Tonttulan Piilon väki päätti avata paikan ihmiskunnalle, järkkyi tasapaino, joka lepäsi neljän voiman varassa alkoi tapahtumaan kummia…
Tonttujen oli ihmisten avulla löydettävä uusi Voimaluode tasapainottamaan Tonttulan rauha. Koe elävä satu, opi kasveista, luonnosta, tonttujen touhuista ja auta tonttuja ratkaisemaan Seitakiven salaisuus, tai lähde mukaan Keltanuttuisen Tontun tai Metsätontun hauskalle ja opettavaiselle retkelle!
Elämysmetsän polku johdattaa vieraat tonttumaailman salaisimpaan paikkaan, Tonttulan Piiloon. Elämysmetsän polun varrella tontut puuhastelevat omia juttujaan. Onnekas kulkija löytää tontun tuvan, hoivalan tai piilonkolon.
Tarkkasilmäinen havaitsee moninaista metsän elämää. Paikka huokuu luonnon vahvaa voimaa ja kävely halki Elämysmetsän herättää huomaamaan sen kauniita yksityiskohtia, jotka arjen kiire saattaa kadottaa. Metsän rauha tarttuu sydämeen ja jatkat taivaltasi kevyemmällä mielellä.
Piparkakkutalon tunnelma tuoksuineen on huumaava, koska siellä leivotaan vuoden jokaisena päivänä. Tonttulan tontut rakastavat yhtä paljon pipareita, kuin kissat kissanminttua. Koska pipareiden mausteet kaneli, siirappi ja inkivääri, lähes huumaavat kokemattomammat tontut aiheuttaen sekaannuksia lahjojen paketoinnissa ja tonttukirjanpidossa, saa piparkakkutalossa työskennellä vain sellaiset erityisvoimia omaavat tontut, jotka pystyvät edes hieman vastustamaan pipareiden lumoa.
Piparkakkutalossa on uuni kuumana tämän tästä ja tässä suloisessa tonttujen koekeittiössä suunnitellaan ja paistetaan myös muita erikoisempiakin herkkuja, joista parhaat reseptit kirjoitetaan tietenkin TSK:hon, eli Tonttujen Salaiseen Keittokirjaan.
Oletko maistanut Tonttujen Kuusenkerkkäsiirappia tai pieniä pyöreitä Kehäkukkapikkuleipiä?
Piparkakkutalon kenties suosituin tapahtuma on Taikinapaja, jossa tontut opettavat vieraita valmistamaan Joulupukin muorin parhaan piparkakkutaikinan, vieraat saavat palan taianomaista piparkakkutaikinaa kotiin mukaan. Aina ennen Taikinapajaan osallistumista vieraita pyydetään ystävällisesti allekirjoittamaan Tonttujen salassapitolomake…
Oletko koskaan miettinyt miten tontuksi tullaan? Tonttulan tontuilla on ihan ihka oma syntyteoria, mutta tonttuus vaatii myös paljon opiskelua, harjoittelua ja töitä.
Tonttukoulun avajaisia vietetään vuoden seitsämäntenä päivänä. Tonttukoulun Rehtori Aikin kumauttaessa komeasti kaksitoista kertaa Tonttukoulun Kellotapuliin. Uuden oppivuoden alkua juhlitaan komeasti ilotulituksien, tanssin ja laulun raikaessa pitkin Tonttulan tienoita. Tapahtuma herättää, niin suurta kiinnostusta, että se striimataan tontuille ja luonnon olennoille maailman jokaiseen kolkkaan.
Tonttukoulun opetussuunnitelmassa opiskellaan kaikenkattavia tonttutaitoja, kuten Lipon tekoa, pikalukua, tonttukoodausta, hiivintää, liitoharjoittelua, silmänkääntötemppuja ja sala-tonttu-poliisi-taitoja.
Silloin, kun Tonttukoulusta kuuluu hervoton naurunremakka ulos asti, on käynnissä ”Paketoimisen Nopeus” -kisa, joka on Tonttukoulun viikon kohokohta, toisinaan kilpailuun otetaan mukaan myös näppärimmät ihmisvieraat. Tonttulan Piilo kouluineen on mitä oivallisin paikka juhliin, kekkereihin ja kokouksiin.
Tonttulan Piilon komein talo on Tiedon Tupa, jonka jylhää seinää koristaa Seitakiven tunneleista löydetty valtava parantavia voimia omaava kristalli.
Tiedon Tuvan valtiatar on Tietäjätonttu Ämmi. Ämmi on Tonttulan sielunsivistynein, viisain ja lempein tonttu, jolla on hallussaan Kolmannen Silmän voimat. Ämmin Kolmas Silmä on voimakristallein koristeltu mystinen valtikka, jonka avulla Ämmi kykenee kokemaan asioita, joita ei voi normaalisti nähdä tai kuulla.
Tiedon Tuvassa löytyy kaikki se tieto, jonka tontut ja maahiset ovat taltioineet ylös vuosisatojen ajan. Tämä tietämys on kirjattu Tonttujen Viisauksien kirjaan. Tiedon Tuvassa säilytetään kaikkia Tonttulan tärkeimpiä aarteita, kuten Viisauksien kirjaa, kaikkien aikojen suurimman Taikaperunan kunniaksi tehtyä patsasta, Ämmin Kolmas Silmä-valtikkaa, rohtojen reseptejä, loitsuja, voimakkaimpia kiviä ja kristalleja, sekä valtavaa runo ja laulukokoelmaa.
Tiedon Tuvassa tontut kertovat vierailijoille alueen historiasta ja kertovat vilttiyrteistä ja muista metsän antimista, halutessaan vieraat voivat tontun opastuksella kerätä kesällä maastosta aineksia omaan lappilaiseen jalkakylpyyn, naamioon tai voimaannuttavaan viherteehen.
Tiedon Tupa on Tonttulan rauhallisin ja mystisin paikka, jossa järjestetään myös erilaisia rauhoittumisen retriittejä, tutkitaan spiraaliportteja, keskitytään Mindfullnessiin, järjestetään enkelihiilauksia, meediotilaisuuksia ja henkisiä seminaareja.
Kuvia piparkakkutalosta
1. Santa´s Visitor Center
Santa´s Elves Center -monitoimirakennus, joka kätkee sisälleen kokonaisen joulufantasiamaailman. Santa´s Vistor Centerissä sijaitsee infopiste, lipunmyynti ja kahvila-ravintola. Ilmoittautuminen ohjelmiin alkaa Visitor Centeristä.
Visitor Centerin kahvilaan ovat kaikki tervetulleita veloituksetta!
2. Joulupukin koti
Varsinainen joulupukin koti, suloinen pieni hirsitalo, sijaitsee pienen nyppylän päällä. Joulupukin koti on upea vanhan ajan tyylillä sisustettu sopivan kokoinen hirsirakennus, jossa on keittiö, pirtti, makuukammari, tuumaushuone ja salaovi…
Joulupukin kotiin pääset vierailemaan joko osallistumalla Tonttujen paja, Joulupukin Pajaan tai varaamalla Joulupukin tapaamisen.
3. Kahvila-Ravintola Tonttula
Ravintola Tonttula avoinna kesäaikaan vain tilauksesta ryhmille.
4. Hotelli
Tonttulan Hotellissa on Lapintuoksuista ylellisyyttä.
Persoonalliset ja viihtyisät huoneet henkivät talon kotoisaa, lämpöistä tunnelmaa. Sisustuksessa on hyödynnetty paljon esimerkiksi ryijyjä ja raanuja.
5. Kotitalo – Country House
Viihtyisä ja tunnelmallinen erillinen Country sopii pienemmän ryhmän majoitustilaksi.
6. Aurora Pyramidit
Nauti taivaankannen kaudeudesta ja vietä ylellinen yö Aurora Pyramideissä.
Pyramidit tuovat luonnon voimien tasapainoa ja energiaa yöpyjälle.
7. Rantasauna
Perinteinen, hirsinen rantasauna on alunperin vanha tukkilaiskämppä. Rantasauna on hirsineen siirretty Pallasselän savottakylästä 1995. Se sijaitsee Ounasjoen rantatörmällä Tonttulan Elämyskylän maalaismiljöössä. Saunan lauteille mahtuu jopa 15 saunojaa kerralla ja suuri puukiuas antaa lempeät löylyt.
Yhteis saunavuoron varaukset tästä
8. Rantariihi
Saunan viessä olevassa rantariihessä on mukava jatkaa iltaa takkatulen ääressä nauttien vilvoittavat juomat tai jopa ruokailla. Riihi toimii myös viihtyisänä pukutilana saunan pienen takkahuoneen lisäksi. Tunnelmallisesta riihestä avautuu kaunis jokimaisema.
Rantariihi varattavissa myös tilauksesta käyttöösi.
9. Temppeli
Aluemaksuun sisältyvä: Tonttulan sympaattinen temppeliin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa sisällä. Temppelissä jokainen vieras viettää rauhallisen hetken oman uskon kanssa.
10. Sepän paja
Tervetuloa tutustumaan uuteen Wanhan ajan tyyliin tehtyyn Sepän pajaan. Tiedätkö mitä kaikkea näillä työkaluilla ja tavaroilla on ennen vanhaan tehty?
Tonttulan tarinasta voit lukea lisääKeltanuttuisen Tontun tarina- sekä Keltanuttuinen Tonttu ja Seitakiven salaisuus -kirjoista! Voit ostaa molemmat Tonttulan kahvilasta tai tilata verkkokaupasta www.hulluporo.fi/webshop
11. Näkki
Aluemaksuun sisältyvä: Näkki on taruolento, jonka sanotaan olevan joen ilkeä henki. Tonttulan Näkki on kaunis neito, joka viettelee taitavalla viulunsoitollaan rannalla polskuttelevia uimareita uimaan veteen liian syvälle.
Isommat tontut ovat opettaneet pienimmille tontuille loitsun, jolla Näkin saa karkotettua niin, että uskaltaa mennä rauhassa uimaan. Vedestä noustessaan tontut kyykistelelevät rantavedessä hamuten hiekan seasta rantakiviä. Sellainen pitää heittää maalle ennen vedestä nousua ja hihkaista: ”Näkki veteen, minä maalle!”
12. Kullahuuhdonta
Kullanhuuhdontaan erikoistunut tonttu opastaa tämän lappilaisen perinteen saloihin – ehkä löydät oma hippusen!
Lisämaksullinen ohjelma.
13. Yrittimaa
Aluemaksuun sisältyvä:
Metsätontun lempipuuhia on luonnonyrttien kerääminen ja niiden jalostaminen ihmisille hyödyksi.
Yrttimaalla käyskennellessäsi voit vaikkapa maistella lipstikkaa, kuminaa, vainonputkea tai minttua ja oppia millaista parantavia rohtoja yrteistä saadaan.
14. Lampaat
Tonttulan Päkäpäät eli Äiti-Päkä ja kaksoset arkajalka Nipsu ja villikkompi Nöpsö rakastavat ruokaa. Lampaiden lempiruokaa on maitohorsma, leipä, juurekset, eritoten porkkana.
15. Tonttupolku ja maahisten metsä
Aluemaksuun sisältyvä:
Elämysmetsän piiloissa tontut puuhastelevat omia juttujaan. Onnekas kulkija löytää tontun tuvan tai piilonkolon. Polku johdattaa vieraan tonttumaailman salaisimpaan paikkaan, Tonttulan Piiloon.
16. Tonttulan Piilo
Aluemaksuun sisältyvä:
Elämysmetsän polku johdattaa vieraat tonttumaailman salaisimpaan paikkaan, Tonttulan Piiloon.
Tonttulan Piilossa sijaitsee Piparkakkutalo, Tonttukoulu ja Tiedon Tupa
*Tämä on loistava paikka napata kuva – jaa muistosi #elvesvillage, jotta voimme nähdä ihanat kuvasi!
17. Karhutuoli
Aluemaksuun sisältyvä: Seilori-Seppä Tontun tekemä Karhutuoli seisoo majesteetillisen näköisenä sammaleisessa metsämaassa. Pyhänä ja palvottuna pidetyn eläimen piirteet ovat kuin oikean otson, ja karhun syliin on hyvä upota istumaan. Penkki tuntuu ensi alkuun hieman kovalta takapuolen alla, mutta hetken päästä tuntuu kuin tuolia pehmustaisi paksu pehmytkarvainen tyyny. Istujalle tulee myös turvallinen olo, onhan hän nyt metsän valtiaan ja kuninkaan, karhun, syleilyssä.
18. Seitakivi
Aluemaksuun sisältyvä: Tonttulan polkuja Piiloa kohti astuessasi, näet suuren kiven, minkä päällä on joskus kauan sitten kasvanut jättiläiskuusi. Seitakiven järkälemäinen ovi aukeaa narahtaen. Astu rohkeasti sisään, kohtaat jotain ennenkokematonta ja jännittävää.
*Tämä on loistava paikka napata kuva – jaa muistosi #elvesvillage, jotta voimme nähdä ihanat kuvasi!
19. Joulupukin menopelit
Aluemaksuun sisältyvä:
Joulupukin menopelit. Höpsökopteri, Petterin reki, 200 vuotta vanha pyörä ja lahjareki
20. Tonttujen museoaitat
Parkkipaikan lähettyvillä on kolme ihanaa aittaa, jotka on sisustettu ”Tonttumuseoiksi”, ne avataan joka aamu, kun Tonttula on auki asiakkaille ihastelun kohteeksi.
Tonttujen riihien asukkaat ihastuttavat lapsia, mutta sisään kurkatessaan aikuinenkin voi hämmästyä!